Painostuksen alaisena tunnustan myös, että saatoin myös haistella lainata sun hupparia.
Se joka housunsa riisuu se lahkeensa menettää. Eiku. Se joka paidastaan luopuu se hihansa polttaa.
Hmm. Miten se nyt menikään?
Asiasta kukkaruukkuun, kukkaruukusta asiattomuuksiin.
Kävästiin minimiesten kanssa aamulla RTV:ssä täydentämässä meidän maali- ja hiekkapaperivarastoja. Valitettavasti yläkerran herralla tuntuu olevan jotakin todella suurta meidän keittiönpöydän maalaamista vastaan. Olen rajannut vaihtoehdot näihin:
A: Jumala vihaa mustaa väriä, joka pistää ajattelemaan, miksi arvon Herra loi myös mustaihoisia ihmisiä.
B: Jumalalla on armoton päänsärky, eikä Hän jaksa enää haistella enempää tärpätin tahikka maalin käryä. Joka taas pistää miettimään, että kannattaako sitten pilata nämä maalaussessiot kerta toisensa jälkeen, jolloin joudun vain maalaamaan uudestaan ja uudestaan.
C: Jumala haluaa koetella uskoani. Mikä varmasti pitää paikkansa, koska aina kaikissa vastoinkäymisissä uskovaiset toteavat Jumalan vain haluavan koetella meitä.
D: Jumalalla ei ole mitään osuutta tai arpaa epäonnistumisiini, joten saatan vain syyttää seuraavaa linjassa. Olen siis tullut isääni. Hänelläkään ei näinä päivinä tunnu remontit ihan menevän putkeen. Siis sukuvika.
Jos nyt mietit, että mikä tässä maalaamishommassa meni uudestaan niiden klönttien hiomisen jälkeen pieleen, niin tarkasteleppas Rakkaani hieman lähemmin tuota pöydän väriä. Hmmm. Se ei ihan ole niin musta. Noh. Mutta varmasti lämmittää sydäntä taas tietää, että kaikki uskovat tämän kaiken olevan minun omien kätteni tekosia, koska eihän tällaisia pöytiä ihan joka kaupasta saa.
Mur.
